Ääninäytteitä levyltä Halla (trepanon-1) löydät etusivulta päitä klikkaamalla.
Levystä sanottua:
"Vaikka meditatiivista tehdäänkin, musiikki ei juutu liitelemään ohueen yläpilveen, vaan ranteessa on ruista ja ytyä, hyvä yhdistelmä miehistä tunnetta ja voimaa. Tunnelmat vaihtelevat minimalistisesti ja harkituin maustein tulkitusta perinteisestä laulusta (Männyn alla) jännästi kehittyvään Hullunmyllyyn, jonka vokaaliosuuden äänenkuljetus vie ajatukset hetkeksi taas sinne Intiaan."
"Trepaanien musiikki soi debyyttilevyllä ikiomalla tontillaan, monen tien ja tyylin kiehtovassa risteyksessä."
Pirkko Kotirinta, HS
"Taitavasti soitettu musiikki tuo mieleen kepeän tanssin mättäillä ja mäntyjen katveessa usvan noustessa järveltä. Halla-levyn äänimaisema kuljettaa korpikuusten kätköistä rämeisille soille ja tähtien matkassa avaruuden rajamaille"
"Levyn edetessä jää kuitenkin miettimään, miksi jotkut sävellyksistä ovat pitkiä kuin pimeä yö. Kokonaisuudessaan Trepaanien levy soi kuin veden virtaus, kun purot heräävät henkiin ja kasvavat itkevistä jokipahasista voimakkaiksi virroiksi - hiljentyen, vahvistuen."
Kirsi Taivainen, Keskisuomalainen
Halla-cd:n jakelun hoitaa Töölön Musiikkitukku.
Hae omasi Digeliuksesta, Stockmannilta tai lähimmästä hyvinvarustetusta levykaupasta.